keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Karman eka ROP

Lauantaiksi 6.6. Saloon oli luvattu sadetta ja kylmää, joten matkaan lähtiessä odotukset eivät olleet kauhean korkealla... Kotona melkein jo paistoi aurinko, mutta matkan varrella satoi vettä aivan kaatamalla. Karma ei ole sadesäällä ihan niitä hankalimpia ulkoilutettavia, mutta ihan varmasti ei myöskään suostuisi esiintymään kunnollisesti sateessa. Näyttelypaikalla ei onneksi satanut ja hiekkakenttäkin oli kuivunut jonkin verran. Tuomari oli kuitenkin pahasti myöhässä ja tuuli oli todella kylmä, joten Karmalle mukaan pakattu takki tuli todella tarpeeseen. Onneksi siinä kentänlaidalla värjötellessä oli hyvää seuraa ja grillimakkaraakin sai :)

Vihdoin tuli meidän vuoro päästä kehään. Pääsin juuri polvilleni Karman viereen, en ehtinyt edes aloittaa Karman asettelemista (käsi kuonon edessä ja nami kädessä) kun tuomari jo katsoi tarpeelliseksi antaa vinkin "Mun on sitten hirveän vaikea arvioida koiran päätä, jos esittäjän käsi on siinä koko ajan edessä". Siinä vaiheessa jo ajattelin että eipä tästä taida tulla yhtään mitään. Karmakin siinä vähän venkuili eikä olisi millään malttanut seisoa paikoillaan. Yksilöarvostelussa ehdin juuri saada Karman nostettua pöydälle kun tuomari jo heti tunki arvostelemaan. Taas sain huomautuksen siitä, että hän ei voinut katsoa koiran päätä. Mitäs jos olisit vaikka antanut pari sekuntia aikaa koiran asettelemiseen??? ...kele. Siinä vaiheessa tosiaan tuli sellainen tunne, että tästä ei taida tulla yhtään mitään. Maassa Karma vielä alkoi kiemurtelemaan ja oli mahdollisimman yhteistyöhaluton, joten todellakin odotin, että sieltä olisi joku sininen nauha tullut. Mutta ei, vaaleanpunainen! Tuomari taisi tosiaan tykätä Karmasta, kun ei sakottanut epämieluisasta/huonosta handlerista.

Tuomari oli ilmeisen tiukalla päällä, sillä vain kolme urosta sai ERIn. Paras uros sijoitus oli siis jo varma! :D Välillä tuntui kyllä että kehässä kisattiin koirien kylmänkestävyydestä eikä niinkään kauneudesta, mutta niin siinä vain kävi, että Karma voitti vielä kaikki uroksetkin ja sai toisen sertinsä, jippii!! Nartuissa kävi yllättäen niin, että yksikään ei saanut ERIä. Karmasta tuli siis ensimmäistä kertaa Rodun Paras! Tämä oli Karman toinen serti ja meikäläiselle toinen kerta puikoissa, eli eipä hassummin. Ehkä mahdollisesti pientä aloittelijan tuuriakin mukana, mutta yhtään en valita :)

Ryhmäkehää jäätiin Karman kanssa odottelemaan muiden basenji-ihmisten jo poistuessa paikalta. Onneksi odotusaika ei ollut pitkä, sillä oma kehä päättyi vasta 15.30 aikoihin ja ryhmät alkoivat hieman ennen neljää. Päivä oli kuitenkin ollut Karmalle pitkä kylmässä säässä eikä Karma oikein jaksanut enää näyttelyhömpötystä. Ryhmätuomariakaan ei tuntunut pätkän vertaa kiinnostavan joku basenji, joten karvakoirat veivät taas voiton. Onneksi päästiin nopeasti kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti